torstai 24. huhtikuuta 2008

Tuhat kadonnutta sanaa

Lueskelin eilen monta tuntia norpatin En vain osaa! -sarjakuvablogia.

Ihana blogi, josta tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Jopa elämän pienet vastoinkäymiset saavat nauruhermot kutisemaan, kun ne esitetään oivaltavasti ja ilmeikkäästi. Jäin pohtimaan sitä, kuinka kuva(sarja) tosiaan helpostikin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tunnetta, taustaa, tunnelmaa, tapahtumia jokusella kynänvedolla. Mahtavaa. Kadehdittavaa. Harmittelin, kun en itse osaa piirtää tikku-ukkoakaan. Olisin halunnut tehdä stripin eilisestä omaa v-käyrää nostattaneesta työmatkapyöräilystä, joka kaikessa ärsyttävyydessään oli oikeastaan aika huvittava. Sain kuitenkin loistavan (?) idean kirjoittaa siitä tuhannen sanan tarinan.

Kirjoitin tohkeissani silmät ja suut täyttävästä pölystä, mikä aiheutti silmien ja nenän vuotamista, mikä aiheutti väliaikaista sokeutta, mikä oli aiheuttaa lähemmän tuttavuuden tekemistä a) auton keulan ja b) liikennemerkin kanssa, ja b)-kohdan väistämisestä aiheutunutta routakuoppaan ajamista ja tasapainon menetystä, vastatuulesta, oudosta sääilmiöstä, missä 8 tunnin työpäivän aikana tuulen suunta mystisesti kääntyy niin, että paluumatkallakin on vastatuuli, oudosta maantieteellisestä poikkeamasta, kun työmatkani varrella on enemmän vertikaalimutkia kuin koko Pohjanmaalla muuten yhteensä ja niin edelleen.

Olin oikolukemassa tuotostani, kun koneestani kuului pahaenteinen *ssshuuurrr*. Monitori pimeni hetkeksi ja...

...

Blue screen! Siis BLUE SCREEN!!!1


Voi elämä. Viimeksi tuo pahuuden sininen ruutu on ilmestynyt minulle noin 10 vuotta sitten, kun koneeni oli mallia poljettava ja veteli muutenkin viimeisiään. Useiden hermojen menetysten vuoksi päätin tuolloin, että koneeni on vastaisuudessa oltava tiptop. Näin onkin ollut, ja kultainen ohje välitallennuksista on jäänyt "tarpeettomana" unholaan.

Sinne hävisi tuhat sanaa, bittiavaruuden syövereihin. Nopeimmat ovat nyt jo varmasti miljoonan bitin päässä, vekkuleimmat jäivät johonkin nurkan taakse lällättelemään. Jonkun aikaa tuhrasin epätoivoiseen etsintään, mutta luovutin. Kuka niitä tuhatta sanaa jää kaipaamaan? Ei kukaan. Ei se loppujen lopuksi ollut edes hauska teksti. Tavoittelemani kepeä, itseironinen hassuttelu oli pikemminkin narisevaa valitusta, joka olisi aiheuttanut lukijassaan vain ärsytystä ja paikalta pakenemista.

Ehkä ensi kerralla sitten.

1 kommentti:

T kirjoitti...

Noh noh, älä nyt turhaan vähättele kadonnut mestariteostasi.

Jos katsot tarkkaan mitä porukkaa lukee blogilistan mukaan, niin kärkipäässä (neuleblogihirviön vuoksi jätän neuleblogit välistä) on seksiä ja valitusta.

Eli: enemmän valitusta tähänkin blogiin, niin johan alkaa tulemaan kummasti lukijoita ;)