Eksymisiä

Olen viettänyt useamman päivän totutellessa bloggailun ihmeelliseen maailmaan. Huomaan lukemisen vieneen mielenkiintoni niin, etten ole edes muistanut tarvetta kirjoittaa omaani. Yksi kaunis ilta havahduin siihen, että minulla oli 13 selainikkunaa auki. Olin klikkaillut blogeista löytyviä linkkejä, ja linkkien takaa löytyviä linkkejä ja niiden takaa löytyviä linkkejä jne. Todellisuudessa olin luultavasti avannut tuplamäärän linkkejä, mutta osan vain avannut samaan ikkunaan. Viimeinen avaamani linkki oli tämä (älkää kysykö). Olin auttamatta eksyksissä alkuperäisestä aiheesta.

Alan ymmärtää ihmisiä, jotka eksyvät. Itsellänihän suuntavaisto on suunnistajan luokkaa ja muistan maamerkit kuin vettä vain. No ainakin niissä takapihan metsissä, missä olen vaellellut. Eksyminen olisi kuitenkin helppoa ja varsin todennäköistäkin, jos harrastaa yllä mainitsemaani blogisurffaustaktiikkaa kulkiessaan tuntemattomissa kaupungeissa tai metsissä. Aina on pakko vilkaista, mitä tuonkin nurkan takana löytyy tai mitä kummaa tuolla kasvaa. 3 tunnin päättömän surffailun päätteeksi minulla ei ollut hajuakaan, mistä olin aloittanut ja miten olin tuolle viimeiselle sivulle päässyt. Varsin antoisa eksyminen, etten sanoisi. Monta blogia tuli merkattua seurattavaksi.


Eksyin kerran Singaporessa(kin). En muista enää, mitä olin menossa katsomaan, mutta nousin väärällä metroasemalla pois metrosta (mikä sinänsä on hämmentävää, oivallinen eksymättömyyteni huomioiden, koska Singaporen metron täytyy olla yksi maailman yksinkertaisimpia metroverkostoja). Vakiovarusteisiin kuului tietenkin kartta, mutta miljoonakaupungin tieverkostosta oli hämillisen vaikea löytää juuri sitä tietä, millä seisoin. Kun se tiekin oli ihan väärässä paikkaa.

Seisoin keskellä jalkakäytävää hikinen, rytistynyt kartta kourassa ja tähyilin tienviittoja. Näytin tietenkin juuri siltä mitä olinkin: eksynyt turisti. En ehtinyt kauaa siinä seisoskella, kun kohtelias ääni kysyi takanani, voiko hän auttaa. Ehkä noin kolmekymppinen paikallinen miespuolinen henkilö oli nokkelasti päätellyt ahdinkoni. Kerroin, suomalaisella varautuneisuudella, tilanteeni. Mies sanoi minun olevan n. 1,5 kilometriä vikasuunnassa. Mutta hän nyt sattuu olemaan juuri työtön (myöhemmin selvisi hänen olleen työnhakumatkalla), eikä muutakaan tekemistä ole, niin jos hän vaikka saattaisi minut. Hyväksyin hänen tarjouksensa. Näyttihän hän kuitenkin ihan kunnolliselta kansalaiselta.

Oli ehdottomasti paras 1,5 kilometrin matka koko 3 kuukauden ko. saarella asustelun aikana. Mies kertoi enemmän singaporelaisista ja ihanasta kaupungistaan kuin muuten opin siellä oloni aikana yhteensä.


Olen ehdottomasti sitä mieltä, että eksyminen kannattaa. Niksi onkin siinä, että se pitää tehdä oikeassa paikassa oikeaan aikaan.